Michael Monroe -dokumenttielokuva

Michael Monroe -dokumenttielokuva

17-vuotiaana Matti Fagerholm suuntasi tavoittelemaan unelmaansa kansainvälisenä rocktähtenä, ja vuonna 1979 perustettu Hanoi Rocks teki Matista Michael Monroen.

Michael on rockmaailman kulttihahmo, joka tuntee kaikki ja kaikki tuntevat hänet, mutta suurelle yleisölle Michael on jäänyt mysteeriksi. Monista Michaelin viitoittamaa tietä kulkeneista muusikoista on tullut maailmantähtiä ja legendoja miljoonaomaisuuksineen. Michael on usein päätynyt pohtimaan, miksi se kaikki ei osunut täydellä mitalla hänen kohdalleen.

Michael Monroe -dokumenttielokuva on tarina unelmista ja unelmien särkymisestä. Se kertoo Matti Fagerholmin matkan Kekkosen ajan Suomesta Michael Monroeksi, rockmaailman huipulle kansainvälisiin parrasvaloihin. Maailma ja mahdollisuudet olivat auki kunnes kerta toisensa jälkeen jättimenestys jäi hiuskarvan päähän. Michael Monroe on siitä huolimatta kaikkien aikojen menestynein suomalainen rocktähti. Michaelin menestystä ei voi mitata ainoastaan myyntiluvuilla. Hän on puheenaihe, joka on jättänyt lähtemättömän jäljen rockmaailmaan. Yhä edelleen useat rockin raskaansarjan supertähdet mieltävät hänet esikuvakseen. Michael ei vain tullut ja mennyt vaan hän on jäänyt pysyäkseen. Ilman Michaelin kaltaisia hahmoja rock ´n´ rollia ei olisi enää olemassa.

”Haluamme kertoa Michaelin tarinan rehellisesti ja kaunistelematta. Tutkimme häntä ja hänen valintojaan myös kriittisesti. Pyrimme taustoittamalla ja lähipiirin haastatteluilla rakentamaan mahdollisimman eheän tulkinnan kokonaisuudesta", Pete Eklund kertoo.

Pituus: 1h 35min
Ohjaus: Pete Eklund ja Jussi Lehtomäki

 

Ensi-ilta
29.9.2023
Ikäraja
S
Pituus
01 h 40 min